Avainlippu

Suunnittele pihakiveys toiveiden ja käyttötarkoituksen mukaan

Ajattomalla kiveyksellä saadaan luotua pihalle siisti ja arvokas yleisilme. Riittävä sekä hyvin suunniteltu valaistus tekevät siitä myös turvallisen sekä tunnelmallisen erityisesti pimeään aikaan.

Betonilaatoilla ja -kivillä toteutettu pihakiveys on pitkäikäinen. Hyvin toteutettuna betonikiveys on lisäksi kestävä sekä tyylikäs pintamateriaali, joka antaa kiinteistölle arvokkaan ilmeen ja samalla myös nostaa kiinteistön arvoa. Laadukkaan pihakiveyksen edut ulottuvat jopa talon sisätiloihin asti: kiveyksen ansiosta pihalta ei kantaudu yhtä helposti sisään hiekkaa eikä tomua.

Parhaimmillaan piha on omistajiensa näköinen ja heidän toiveidensa mukainen. Suunnittelun lähtökohtana tulisikin aina olla omat tarpeet sekä toiveet. Niin uudisrakennuskohteessa kuin vanhan pihan uudistamisessakin on hyvä pohtia, mitä pihalla halutaan tehdä. Arjen askareet ja toiminta ohjaavat pihasuunnittelua ja siten myös kivivalintoja. Lasten leikkipaikat, patiot ja terassialueet, tomutus- ja varasto- sekä paikoitusalueet ovat myös hyvä pitää mielessä jo suunnittelun alkuvaiheessa. Värien valinnassa kannattaa huomioida sävyjen sointuvuus asuin- ja muiden rakennusten värimaailmaan sekä omiin mieltymyksiin.

Paksu kivi kestää kuormitusta

Kuormitus vaikuttaa valittavien kivien kokoon sekä paksuuteen. Jos kiveys joutuu kovalle kuormitukselle, esimerkiksi sen päällä ajetaan autoilla, on syytä valita 80 millimetrin paksuisia pihakiviä. Pysäköintialueiden ja ajoteiden kiveyksiksi soveltuvat parhaiten muodoltaan jykevät neliö- ja suorakaidekivet. Pienemmällä kulutuksella oleville patioille, poluille ja leikkialueille riittää 60 millimetrin paksuinen kivi tai laatta. Hyvin tehdyt pohjatyöt pidentävät pihakiveyksen käyttöikää ja edesauttavat sen toimivuutta. Kunnollisten perustustöiden merkitystä ei voi koskaan korostaa liikaa.

Helppohoitoinen ja yksilöllinen

Pihakiveyksen elävyys ja yksilöllisyys syntyvät erilaisista ladontakuvioista sekä väreistä. Värimaailma ja kuvioinnit ovat hyvä miettiä rakennusten ja ympäröivän miljöön mukaan. Kotimaisen betonista valmistetun pihakiveyksen vahvuutena on sen helppohoitoisuus, ympäristöystävällisyys ja pitkäikäisyys. Kiveyksen voi helposti puhdistaa vedellä tai pestä harjalla. Lisäksi lumi sulaa kiveyksiltä jo varhain keväällä ja tuntuu varsin miellyttävältä jalan alla pitkälle syksyyn.

Valot luovat tunnelmaa ja turvallisuutta

Pihavalot ovat iso osa pihan kokonaisilmettä. Pihavaloilla voi ohjata, tunnelmoida, leikitellä tai korostaa esimerkiksi rakennuksen pintoja, kasveja tai yksittäisiä kiviä. Valaisinta valitessa on hyvä pohtia, mihin tarkoitukseen valaisin on tulossa. Tunnelmaa luovalla valaisimella on erilaiset vaatimukset kuin ohjaavalla tai muotoja näyttävällä valaisimella. Valaisinvaihtoehtoja on useita: HB-Betonin valikoimaan kuuluu useita eri muureihin integroituja valaisimia, kuten Vallivalo-tuoteperhe, ja myös uusiin HB-muureihin on saatavilla näyttäviä valaisimia sekä LED-valonauhaa.

Parhaimmillaan pihavalaistus on erilaisten valaisimien sopusointuinen yhdistelmä. Pihavalojen kaapelointi ja sähkötyöt ovat aina ammattilaisten työtä.

Lisää artikkeleita:

Avainlippu - Valmistettu Suomessa