Avainlippu

Piharakentamisen trendit & pihauutuudet

Kodin ja kotipihan merkitys arjessa on korostunut viimeisen vuoden aikana koronapandemian myllertäessä maailmalla ja myös täällä meillä. Matkailun ollessa liki mahdotonta, on resursseja suunnattu omaan lähiympäristöön. Kodit, kotipihat sekä vapaa-ajan asunnot pihamaineen ovat olleet muutostöiden kohteina ja niistä on haluttu rakentaa viihtyisiä kokonaisuuksia vielä aiempaa innokkaammin. Etätöiden lisääntyessä työpiste voi kesäaikaan kenties sijaita myös ulkona.

Roomalaiset kivet ladontakuva

Roomalaiset kivet

HB-tuotteiden avulla saat luotua pihaasi näyttäviä ja kestäviä ratkaisuja, jotka toimivat sekä katseenvangitsijoina, että käytännöllisinä piha-alueen elementteinä. Kevään uutuustuotteillamme – Roomalaisilla kivillä – voit toteuttaa upeita ladontoja joko käyttämällä kaikkia kivisarjan kuutta kivikokoa tai vaihtoehtoisesti vain pientä tai isoa kivisarjaa. Nämä vahvuudeltaan 80 mm kivet sopivat myös julkisisiin, raskaan liikenteen ja kulutuksen kohteisiin. Roomalaiset kivet tulevat esiin parhaiten isoilla aloilla, esimerkiksi toriaukioilla tai talojen sisääntuloväylillä. Roomalaista kiveä on saatavana harmaana ja mustana.

Uusi betonilaattakoko

Betonilaatta 598x298x50 mm on suorakaiteen mallinen isokokoinen laatta, jolla luot rauhallisen tyylikkäitä oleskelualueita sekä patioita. Laatan avulla voidaan toteuttaa useita erilaisia ladontamalleja (kalanruotoladonta, parkettiladonta, riviladonta) ja sitä voidaan yhdistää käytettäväksi 298x298x50 mm betonilaatan kanssa. Isojen laattojen käyttö on selvästi nostanut suosiotaan vuosi vuodelta. Tästä laatasta löytyvät väreinä harmaa ja musta.

Sileä Muurikivi

Sileä Muurikivi on tyylikäs ratkaisu istutusaltaisiin, muureihin ja aitoihin. Tämä uutuuskivi tuo vaihtelua perinteiseen lohkopintaiseen vallikiveen ja sen käyttökohteisiin. Muurien avulla piha-alueita voidaan jäsennellä ja rakentaa erilaisia ohjaavia kulkuväyliä sekä rajata istutusalueita. Tunnelmaa ja turvallisuutta piha-alueelle voidaan luoda käyttämällä valaisimia Sileän Muurikiven kanssa. Mikäli muurista tulee korkea ja se toimii maanpaineseinänä, se voidaan valaa ja raudoittaa. Sileän Muurikiven värivaihtoehdot ovat harmaa sekä kaunis uutuusvärimme carbon black.

Muurikivi sileä koostekuva

Uutuusväri Carbon black

Carbon black -värin olemme tuoneet vaihtoehdoksi perinteisen mustan (grafiitinharmaan) rinnalle tuomaan syvyyttä ja modernia ilmettä piharakentamisen tuotteisiin. Talojen suosittu tumma värimaailma voi siis jatkua myös pihan puolella antaen myös kontrastia valkoisten rakennusten piharakentamiseen. Carbon black -väriä voidaan myös mainiosti yhdistää sekä sekoittaa harmaan ja mustan väristen tuotteiden kanssa saaden aikaan näin kauniin elävän kokonaisuuden.

Valaisinuutuuksia

Valaistuksen puolella uutuustuotteisiimme kuuluvat Aada-valaisimet, joita on saatavana myös pistokkeella varustettuna. Aada on tarkoitettu asennettavaksi pinta-asennuksena ja sen valokeila voidaan suunnata joko ylös tai alas. Aada-valaisimesta löytyy kaksi eri kokoista mallia. Valaisimen materiaali on kestävää terästä. Valaisimen värinä on tummanharmaa, joka soveltuu käytettäväksi monen väristen muurien kanssa. Lisäksi olemme tuoneet osaksi valaisinperhettä kauan kaivatun led-nauhan, joka voidaan asentaa esimerkiksi muurin kansikiven alapintaan valaisemaan muuria. Led-nauha toimii muuntajan avulla ja siihen löytyy kattavasti lisätuotteita asennukseen. Perinteistä vallivaloa olemme päivittäneet tuomalla siitä tunnelmavalo- version, jossa valonlähde on himmeämpi ja valonsäteenkulma leveämpi. Tästä löytyy myös päivityspakettiversio, jolla perinteinen vallivalaisin voidaan muuttaa tunnelmavaloksi.

Valaistuksella voidaan luoda paitsi tunnelmaa, sitä voidaan käyttää myös tehokkaana kulkuväylien ja alueiden turvallisuustekijänä. Valaistusta suunnitellessa tulee huomioida valaisimen asennuskorkeus, valon suunta ja voimakkuus.

Lisää artikkeleita:

Avainlippu - Valmistettu Suomessa